Eikös rouvalla muuta tekemistä ole!
Pohjoisen borderterrierikasvattaja Lena Lassila Foxilux-kennelistä on innokas metsämies. Hän kertoilee tässä omakohtaisista kokemuksistaan luolametsästyksestä borderterrierillä.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kyllä on tai no siis, ei ole, jos kutsu metsään käy. Otsikon pyhät sanat lausui vanhempi herrasmies, kun olimme mieheni Jukan kanssa menossa luolametsästyksen pariin puhelinsoiton jälkeen. Mies otti minut noin kauniisti tuumaten vastaan. Se onkin ollut ainoa kerta, kun minusta on tuntunut, että olisiko todellakin niin, että rouvilla pitäisi olla jotenkin viisaampaa tai sukupuoleen sopivammin sidottua toimintaa. Toisaalta rouva tarvitsisi sen supiturkin ollakseen Kunnon Rouva.
Eipä analysoida herran sanoja sen enempää, varsinkaan, kun sain melkein ketun syliini pesästä ja nostin käteni pystyyn yrittäen saada kettua samaisen herran passiin. Herra passimies ei onnistunut haulikon kanssa sillä kertaa, niin, olisiko sitä herrasmiehillekin parempaa hommaa, kuin seisoi asiallisesti ja asiantuntijan elkein osumatta kettuun. Niin, se on luolametsästyksen arkea, ketut ovat eräänkin kerran livistäneet passimiehiltä, mutta se ei syö intoa palata luolille, luolametsästys on hieno laji.
Olen harrastanut mieheni kanssa luolametsästystä usean vuoden ajan. Metsästämme luolilla borderterrierirotuisilla koirilla, jotka tunnetustu ovat kohtuullisen kovia ja varsin riistaviettisiä metsästyskavereita. Borderterrierit eivät ole ainoita luolakoiria alueellamme, mutta kaiken kaikkiaan luolakoiria on silti vähän, ainakin meillä päin. Luolametsästyksen parissa olen muuten tutustunut moneenkin hieman vanhempaan miehenpuoleen, kuitenkin ilokseni olen viime vuosina huomannut, että myös nuorempaa porukkaa on yhä enemmän mukana.
Aloitan aivan ensimmäisestä kokemuksesta, joka on ollut mieleenpainuvin suunnattomien tunteiden vuoksi. Tapahtui näin borderterrieriuros Göranin kanssa.
Göran kohtaa ensi kertaa supin
Olin lenkillä lähes appiukkoni mailla, en kovin kaukana kotoa. Paikka oli Sumisaari ja kuljin koiralaumani kanssa nautiskellen ja reippain askelin. Pakkasta oli paljon ja yritin pitää koirat kovasti liikkeellä, kunnes jotakin ihmeellistä tapahtui Ilonan (borderinarttu) toimesta. Niin, silloin se tuntui ihmeelliseltä, ja erityisen merkittävältä Ilonan kyseen ollen, se kun ei ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi olen sitäkin käyttänyt keinoluolatreeneissä. Ilonan homma on aina ollut agility ja metsässä jäniksien pöllyyttely. Joskus Ilonan suuri intohimo ovat olleet hirvet ja niiden perässä Ilona on painellut kilometrien matkoja, minä kannoilla parhaani mukaan.
Ilona jättäytyi porukastamme ja jäi seisomaan yhteen pieneen
mäkeen, jossa oli ojapaikka. Varpaat palelivat ja huusin Ilonaa liikkeelle,
tottelevainen koiramme ei tullut, ei liikkunut. Minusta se oli aika ärsyttävää
ja korotin ääntä, turhaan. Päätin mennä hakemaan loistotottelevaista koiraani
ja huomasin, että ojassa oli kolo.
Siinä oli pienpedon kolo! Nyt siis vihdoin ja aivan yllättäen olin tilanteessa,
josta olen aiemmin vain unelmoinut. Tietysti muut borderimme seurasivat minua
ja saman tien Göran pujahti luolaan. Kuulin varsin pian, että Göran kaivoi ja
jatkoi kaivamistaan pitkän ajan. Görania en saanut luolasta ulos ja soitin
Jukalle. Alkoi murinoiden vaihtelu koiran ja pienpedon välillä, minua jännitti
ja pelotti, mietin, tätäkö haluan ja mitä ihmeessä haluan. Olin ylpeä Göranista
ja samalla aloin epäröidä. Voi miten paljon koin tunteita! Kun on tässä
tilanteessa ensimmäistä kertaa, on todella viisasta pysytellä rauhallisena ja
kilauttaa hetimmiten kaverille. Luolametsästys ei ole missään mielessä
yksilölaji, siihen tarvitaan hyvä määrä metsästäjiä: kangen kantajaa, lapiolla
lappajaa, koiran ohjaajaa, passimiestä jne. Luolametsästys on ryhmälaji ennen
kaikkea. Ja tietysti metsästäjä tarvitsee aina metsästyskortin ja maanomistajan
luvan. Itse omaan kortin ja olen Vojakkalan Erän jäsen.
Luolakoira ei saa olla epävarma
Sain Göranin ulos luolasta ja teimme suunnitelman Jukan kanssa. Palaamme seuraavana päivänä jonkun kokeneen luolametsästäjän kanssa. Seuraava päivä tietysti tuli nukutun yön jälkeen. Pakkasta oli edelleen paljon ja onneksemme luola oli kävelymatkan päässä. Ystävämme Eikka saapui kanssamme ja lähdimme nyt metsästämään. Pienpeto oli meille vielä tunnistamaton, mutta Eikka tuumasi, että supihan se on. Tänä päivänä onneksi osaamme jo itsekin arvioida, mikä pienpeto on pesässä.
Ennen kuin aloittelee pienpetopyyntiä, on hyvä perehtyä luolassa asusteleviin lajeihin ja niiden tavanomaiseen tapaan käyttäytyä luolametsästyksessä koiran kanssa. Koiransa tapoja voi oppia tuntemaan keinoluolatoiminnan kautta, tosin aina keinoluolalla käyttäytyminen ei vastaa luolakoiran todellista käytöstä. Göranilla on ollut hyvä pyydellä supeja. Kettua se varoi vielä muutama vuosi sitten, mutta viime talvena se ei ollut varovainen kettuja kohtaan ollenkaan ja käyttäytyi liian kuumasti. Liian kuumana käyvä koira voi olla myös epävarma, jolloin se puolustautuu välittömästi. Sellainen koira ei ole hyvä luolametsästäjä. Göranille sopii supipyynti, ei ketunpyynti. Kettuja pyydämme muilla bordereilla.
Göran kaivoi edelleen ja huomasimme, että supi oli heittäytynyt hiljaiseksi. Kaikille siis tiedoksi, että supi laittautuu itselleen kovassa tilanteessa ”valekuolematilaan”, se teeskentelee kuollutta ja toivoo tietysti, että hätyyttelijä häipyisi pois. Jatkoimme tutkailua ja pian huomasimme, että supi oli lähes maanpinnassa heinikon alla, luola oli siis matala, vaikkakin mutkitteleva ja ilmeisen ahdas. Supi otettiin ulos ja lopetettiin. Göran oli saanut ensimmäisen luolasaaliinsa ja me saimme ensimmäisen kokemuksen luolametsästyksestä.
Metsästys muutti koiraa
Göran muuttui metsästyskeikan jälkeen, se mietiskeli pari päivää selvästi, oli hiljainen ja omissa ajatuksissaan. Siitä tuli myös rauhallisempi kotioloissa, ajattelimme, että luolakoira on löytänyt itsestään luolakoiran sielun ja kokee olevansa sinut itsensä kanssa. Sama tapahtui muuten toiselle borderiurokselle Akustille eka keikan jälkeen. Mitä se sitten kertoo metsästyskoiran sielunelämästä? Mielestäni samaa kuin se, että metsästysviettinen ihminen saa rauhan ollessaan metsässä eri eläinten jälkiä seuraamassa.
Luolametsästys on varsin mielenkiintoista, viime talvena pyysimme ainoastaan kettuja, ne olivat aina ajavan koiran luolaan ajamia. Supia emme pyytäneet ollenkaan. Luolapyyntiin tarvitaan hyvä luolakoira. Hyvä luolakoira on selvästi riistaviettinen, kohtuullisen kova luonteeltaan, sillä on taistelutahtoa ja myös rakkaus ihmiseen. Ei ollenkaan haittaa, jos luolakoira on laumasopeutuvainen eli se kestää myös luolalla toisia koiria.
Pienpetopyynti on luontoa hoitavaa, ekologista toimintaa, erityisesti supien kohdalla. Meidän alueella kettukanta on kasvanut, kun taas kauriit ovat vähentyneet. Kauriskannan pienentyminen johtunee ilveskannan lisääntymisestä. Ensin kuulemma katoavat kauriit ja sitten ilvekset käyvät kettujen kimppuun, saapa nähdä, kumpi ketut saa, ilves vai borderterrieri. Tiesittehän sen, että pienpedot levittävät tauteja ja vaikuttavat suuresti lintukantaan, erityisesti metsäkanalintukantaan?
Meillä tässä saaressa, missä asumme on paljon jäniksiä ja kettuja. En ole niin kuuma minäkään, että kokisin tarpeelliseksi pyytää kaikkea liikkuvaa. Luonnoneläimet ovat kauniita ja on ihan loistavaa tarpoa hangessa, seurata eläinten jälkiä, pongata pupupolkuja, kulkea ketun helminauhajälkeä.
Seuraava tarinani on sitten varmaan Akustin ketunpyynnistä.
Lena Lassila, Vojakkalan Erä R.Y
